tiistai 12. huhtikuuta 2011

12.04.2011 - Kuvia

Hei, mahtavaa! Olen viimeinkin oppinut tämän kuvien lisäämisen blogiin, ja mikäs sen mukavampaa! Kiitoksia muuten Ipana! Olet ensimmäinen lukija (sekä kommentoija). Oikein paljon kiitoksia. Tokihan teitä "anonyymejä" lukijoitakin täällä riittää, olen seuraillut.

Tänään ulkoiltiin ja otettiin kuvia pihaleluista, sekä muutenkin. Pahoittelen jo nyt lapsen vanhemmille, että lapsestanne näkyy hiukan näissä kuvissa, mutta en saanut rajattua poiskaan. Voin poistaa, jos niin haluatte.

Hiekkalaatikko tarina




Olipa kerran pieni vuoristo valtakunta pienen hiekkalaatikkomaan reunamilla. Upea linnake on tuhoutunut vuosia sitten pienen jättiläisen kompastutta sen huippuun. Linnaketta vartioivat intiaanit sekä kaksi prinssiä. Prinsessa on lähetetty kauas, Porrasmaahan turvaan.


Linnake oli tunnettu suurista hevoslaitumistaan, joista on lähetetty uljaita hevosia aina Kuningas Artturin hoveihin asti! Myös Robin Hoodin kerrotaan ratsastaneen niillä.
Eräänä kauniina aamuna Tyrnipensaan valtakunnasta matkustanut päällikkö, nimeltä Alligaattorihevonen, saapui hiekkalaatikkomaahan. Hän oli kateellinen prinssien upeille ja kauniille hevosille. Hän halusi ne itselleen. Hän pyysi parhaan ystävänsä ja apurinsa, Harmaan kotkan, luokseen.
"Harmaa kotka! Tule! Mennään vapauttamaan prinssien hevoset. Viedään ne Tyrnipensaan valtakuntaan!", Alligaattorihevonen sanoi. Harmaa kotka oli uskollinen ystävä Alligaattorihevoselle ja suostui mitä ikinä tämä ehdottikaan.
Aamulla varhain Harmaa kotka hiipi hevoslaitumelle ja avasi portit. Hän huusi ja taputti saaden hevoset juoksemaan ulos avonaisesta portista. Alligaattorihevonen odotti toisella puolella ja lähti johdattamaan hevosia kohti Tyrnipensaan valtakuntaa.


Prinssit olivat linnansa katolla katselemassa nousevaa aurinkoa, kuten heillä oli aina tapana. He kuulivat alhaalta hevosten villiä hirnumista. "Ihahaaa!", hevoset hirnuvat ja laukkaavat kohti Tyrnimaan valtakuntaa.
"Katso veli hyvä! Meidän hevosemme ovat menossa kohti Tyrnimaan valtakuntaa.", Prinssi T sanoi osoittaen kohti Tyrnimaata.
"Niin tekevätkin. Alligaattorihevonen laukkaa niiden perässä. Pitäisikö meidän pysäyttää heidät?" Prinssi V sanoi katsoen miettien auringonnousua. Veljekset katselivat juoksevia hevosia ennen kuin antoivat käskyn muiden valtakunnnan asukkaiden nousta pysäyttämään villiintyneitä hevosia.


Hevoset laukkasivat, mutta urheat valtakuntalaiset saivat hyvin koulutetut hevoset pysähtymään käskystään. Urhein soturi oli Punainen lintu, kylän lääkäri ja poppamies. Hän nousi valkoisen johtavan hevosen selkään saaden tämän käännytettyä ympäri. Alligaattorihevonen ja Harmaa kotka säikähtivät Punaisen linnun käytöstä ja pakenivat takaisin kotiin, Tyrnipensaan valtakuntaan.


Nilkku, nuori ratsastaja päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä, vaikka hevoset oltiinkin jo saatu takaisin omiin aitauksiinsa turvallisesti. Hän päätti ratsastaa Alligaattorihevosen sekä Harmaan kotkan kiinni ja tuoda takaisin hiekkalaatikkomaahan. Matka olisi pitkä, mutta se ei haitannut. Matkan varrelle mahtui paljon lepokeitaita. 
Nilkku sai kuin saikin Alligaattorihevosen ja Harmaan kotkan kiinni. Hän toi heidät takaisin hiekkalaatikkomaahan.
"Teitte väärin. Yrititte varastaa meidän hevosiamme. Se oli rumasti tehty." Prinssi T sanoi katsoen pettyneesti edessään seisovia miehiä.
"Niin teimme. Olemme pahoillamme. Olisimme vain halunneet yhtä hienot hevoset kuin teilläkin.." Alligaattorihevonen sanoo surullisesti ja tönäisten ystäväänsä kyynärpäällään.
"Olen pahoillani, Prinssi T ja Prinssi V." Harmaa kotka sanoo anteeks pyytäen.
"Ei se mitään. Emme me ole vihaisia. Te olisitte saanee hevosia, jos olisitte vain pyytäneet." Prinssi V sanoo katsoen surullisesti miehiä, joiden kasvoille on noussut hento hymy.
"No, saisimmeko me hevosia?" Alligaattorihevonen sanoo katsoen edessään hohtavaa hevosaitausta.
"Totta kai saatte. Mennään yhdessä valitsemaan." Prinssi T sanoo johdattaen uudet ystävänsä hevosaitaukseen.

(Tarinan kirjoitti ja kertoi tyttäreni, Jenny).

0 kommenttia:

Lähetä kommentti