maanantai 21. maaliskuuta 2011

21.03.2011 - Huonekalukauppoja ja kahvit ABCllä

Tänään(kin) oli vapaapäivä. Sen vietimme kierrellen huonekaluliikkeitä. Kävimme katselemassa vuodesohvatilanteita, mutta emme tehneet hankintoja, koska aihe ei ole ihan vielä ajankohtainen. Löysimme vain yhden miellyttävän vuodesohvan, muut sitten olivatkin väärän värisiä tai sitten muuten vain epämiellyttäviä. Pitää katsoa lähempänä kesää, mistä ja minkälaisen sohvan hankimme.

Kauppojen kiertelyn lomassa käväisimme Renkomäen ABCn kahvilassa, jossa otimme kahvit sekä leivät. Paperikuussakin käytiin katselemassa, mutta emme löytäneet mitään ostettavaa tällä kertaa, vaikka kaupasta usein löytääkin kaikenlaista mukavaa, jota olisi kiva ottaa omaakin kotia koristamaan. Meilläkin kun tätä tavaraa alkaa jo olemaan aika paljon, että pitäisi jo osaa lähteä viemään vaikka kirpputorille.
Kuitenkin, aina jotakin mukavaa tarttuu kaupoista mukaan, mutta yleisimmin ne tavarat eivät ole niinkään meille aikuisille, vaan leluhankintoja hoitolapsille.

Näin tämä vapaapäivän aamupäivä on kulunut. Nyt sitten lopun päivää ajattelin vain rentoutua ja lueskella kirjoja ja ehkä ulkoillakin.

Kuvan olisin etsinnässä olevasta vuodesohvasta laittanut, mutta ei kyseisen huonekaluliikkeen kotisivuilla sellaista ollut. Sääli.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti